Käytät tällä hetkellä helppokäyttöversiota pöytäkoneella. Sammuta helppokäyttötila.

Yhtiömme perustettiin vuonna 1993, mutta aloitimme toimintamme halpalentoyhtiönä suuremmilla Boeing 737 -lentokoneilla vasta vuonna 2002. Tällä hetkellä olemme yksi maailman nopeimmin kasvavista lentoyhtiöistä.

    • Argentiinan hallitus myönsi Norwegianille lentotoimiluvan (Air Operator's Certificate, AOC)
    • Norwegian sai jälleen Skytraxiltä Maailman paras halpalentoyhtiö kaukolennoilla- ja Paras halpalentoyhtiö Euroopassa -tunnustukset
    • Norwegian lanseeraa kaikkien aikojen halvimmat Atlantin ylittävät lennot Boeing 737 MAX -lentokoneellaan
    • Skytrax World Airline Awards valitsi Norwegianin Parhaaksi halpalentoyhtiöksi Euroopassa viidentenä vuonna peräkkäin ja kolmantena vuonna peräkkäin Maailman parhaaksi halpalentoyhtiöksi kaukolennoilla
    • Toukokuussa Norwegian-konsernin hallitus hyväksyi Norwegian Air Argentinan toimintasuunnitelman lanseerauksen
    • Maaliskuussa Norwegian ilmoitti, että yli neljä miljoonaa matkustajaa on lentänyt Norwegianilla Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä vuodesta 2013 lähtien, jolloin yhtiö aloitti transatlanttisen palvelun
    • Norwegian sai Skytrax World Airline Awardsilta Paras halpalentoyhtiö Euroopassa -tunnustuksen neljäntenä vuonna peräkkäin ja Maailman paras halpalentoyhtiö kaukolennoilla -tunnustuksen toisena vuonna peräkkäin
    • Ensimmäinen Boeing 787-9 Dreamliner toimitettiin
    • Lennot Pariisin Charles de Gaullen lentoaseman ja Yhdysvaltojen välillä julkistettiin
    • Kaksi Dreamlineria lisää lentolaivastoon
    • Uusi tukikohta perustettiin Roomaan Italiassa
    • The International Council on Clean Transportation (ICCT) nimeää Norwegianin polttoainetehokkaimmaksi lentoyhtiöksi Atlantin ylittävillä lennoilla
    • Allekirjoittaa sopimuksen 19 uuden Boeing 787-9 Dreamlinerin hankinnasta, mikä nostaa kokonaistilauksen 30 Dreamlineriin
    • Laajentaa kaukolentotoimintoja perustamalla miehistön tukikohdan Lontoon Gatwickiin
    • Lanseeraan uusia kaukolentoreittejä. Uudet kohteet: Las Vegas, Puerto Rico, St. Croix ja Boston
    • Valitaan Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi kolmannen kerran peräkkäin. Saa Skytrax World Airline -palkinnon Maailman parhaana halpalentoyhtiönä kaukolennoilla ja Airlineratings.comin palkinnon Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä
    • Tarjoaa ensimmäisenä lentoyhtiönä live-TV:n Euroopan lennoillaan
    • AirlineRatings.com nimeää Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi ja yhtiö äänestetään vuoden 2014 Air Transport News Awardsissa Maailman parhaaksi halpalentoyhtiöksi
    • Saa Skytrax World Airline Awards -palkinnon Euroopan parhaana halpalentoyhtiönä toisena vuonna peräkkäin
    • NVoittaa kolme Apex Passenger Choice Awards -palkintoa mukaan lukien Euroopan paras sekä Parhaat yhteydet ja viestintä lennon aikana
    • Saa tunnustusta myös 787 Dreamliner -koneiden innovatiivisesta liikkuvasta kartasta
    • Norwegian on nsimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka tarjoaa lennon aikana elokuvien ja TV-sarjojen vuokrausta kaikissa WiFi-yhteydellä varustetuissa lentokoneissaan
    • Lanseeraa halpalennot kaukoreiteille upouusilla Dreamlinereilla
    • Skytrax World Airline Awards valitsee Norwegianin Euroopan parhaaksi halpalentoyhtiöksi
    • Uuden tukikohdan avaus Lontoon Gatwickiin ja useita uusia tukikohtia Espanjaan
    • Parhaat yhteydet ja viestintä lennon aikana -palkinnon voittaja ilmaisesta lennonaikaisesta WiFi-yhteydestään
    • Norwegian allekirjoittaa Euroopan ilmailuhistorian kaikkien aikojen suurimman sopimuksen: 22 Boeing 737-800 -konetta, 100 Boeing 737 MAX8 -konetta ja 100 Airbus A320neo -konetta
    • Allekirjoittaa sopimuksen vielä kahden Boeing 787-8 Dreamliner -koneen vuokraamisesta kaukolentotoimintoihin
    • Norwegian on ensimmäinen lentoyhtiö, joka tarjoaa ilmaisen lennonaikaisen WiFi-yhteyden Euroopan reiteillä
    • Avaa tukikohdan Helsinki-Vantaan lentoasemalla
    • Tekee sopimuksen kolmen Boeing 787-8 Dreamlinerin ostamisesta
    • Tekee Boeingille lisätilauksen 15 Boeing 737-800 -lentokoneesta
    • Norwegian saa kultaa ja hopeaa arvostetussa Sky Trax Awardsissa. Matkustajien mielestä Norwegian on Pohjois-Euroopan toiseksi paras lentoyhtiö ja Euroopan kolmanneksi paras halpalentoyhtiö
    • Ensimmäiset ruotsalaiset ja tanskalaiset sankarit kuvataan Norwegianin lentokoneiden pyrstöissä
    • Tekee Boeingille lisätilauksen 15 Boeing 737-800 -lentokoneesta
    • Norwegian saa Air Transport World -lehden markkinajohtajapalkinnon (ilmailualan Oscarit)
    • Laajenee merkittävästi Tanskassa avaamalla 39 uutta reittiä
    • Ensimmäinen Norwegianin omistama Boeing 737-800 toimitetaan
    • Ensimmäinen Boeing 737-800 Next-Generation -lentokone toimitetaan Norwegianille
    • Uudet koneet vähentävät polttoaineen kulutusta ja päästöjä yli 20 prosentilla ja lisäävät matkustajakapasiteettia 148 matkustajasta 186/189 matkustajaan
    • Norwegian aloittaa toiminnan Tanskan markkinoilla ja avaa tukikohdan Kööpenhaminaan
    • Avaa uuden tukikohdan Ryggeen Oslon ulkopuolelle
    • Norwegian perustaa tukikohdan Arlandaan Tukholman ulkopuolelle Ruotsiinn
    • Bank Norwegian ja kanta-asiakasohjelma Norwegian Reward lanseerataan
    • Tekee tilauksen Boeingille 42 737-800-lentokoneen ostosta
    • Norwegian perustaa Puolaan tytäryhtiön ja tukikohdan. Aloittaa lennot Varsovasta viiteen Euroopan kaupunkiin
    • Ensimmäinen voitollinen vuosi. "Tämä on ollut uskomaton ja kannattava vuosi Norwegianille", sanoi toimitusjohtaja Bjørn Kjos.
    • Norwegian käynnistää codeshare-yhteistyön FlyNordicin ja Sterlingin kanssa
    • Norwegian listautuu Oslon pörssiin.
    • Norwegian aloittaa kotimaan lennot Norjassa Boeing 737-800 -lentokoneilla
    • Norwegian perustetaan, aloittaa lennot Norjan länsirannikolla Fokker F-50 -koneella yhteistyössä Braathens SAFE:n kanssa. Tämä yhteistyö jatkui vuoteen 2002 saakka..
Tämä sivusto vaatii, että verkkoselaimen evästeet ovat käytössä!

Käytät tällä hetkellä helppokäyttöversiota pöytäkoneella.

Käytät tällä hetkellä pöytäkoneversiota mobiililaitteella.