Käytät tällä hetkellä helppokäyttöversiota pöytäkoneella. Sammuta helppokäyttötila.

Hallitus

Hallitus työskentelee Norjan lainsäädännön vaatimusten mukaisesti.
Hallitus antaa ohjeet omalle työlleen.

Niels Smedegaard

Hallituksen puheenjohtaja

Niels SmedegaardNiels Smedegaard (s. 1962) toimi DFDS Seawaysin konsernijohtajana vuosina 2007-2019. Hän on aiemmin ollut johtavassa asemassa useissa yrityksissä, kuten Gate Gourmet Group, Swissair ja SAS. Smedegaard on Tanskan kansalainen. Hänellä on maisterin ja kandidaatin tutkinnot Copenhagen Businnes Schoolista. Smedegaardilla on hallitustehtäviä myös useissa eurooppalaisissa yhtiössä.
Smedegaard on valittu kaudelle 2019-2021.

Liv Berstad

Varapuheenjohtaja

Liv Berstad

Liv Berstad (s. 1961) on vaateyhtiö KappAhlin toimitusjohtaja Norjassa. Hänellä on laaja kokemus vähittäiskaupan alalta Pohjoismaissa, erityisesti rakennusmateriaaleista, muodista ja kosmetiikasta. Hän aloitti KappAhlin rahoituspäällikkönä vuonna 1990, ja vuonna 1996 hänet nimitettiin toimitusjohtajaksi. Berstad on valmistunut taloustieteilijäksi Norjan kauppakorkeakoulusta (BI). Berstad on toiminut useiden yhtiöiden hallituksissa Norjassa ja muissa Skandinavian maissa. Berstad on ollut hallituksen jäsen vuodesta 2005 lähtien.

Berstad on valittu kaudelle 2019–2021. Hän on riippumaton hallituksen jäsen.

Christian Fredrik Stray

Hallituksen jäsen

Christian Fredrik Stray

Christian Fredrik Stray (s. 1978) on toiminut Hy5Pro AS:n (Hy5) toimitusjohtajana vuodesta 2015 lähtien. Tätä ennen hänellä on useiden vuosien kokemus Biometista, joka on maailmanlaajuinen terveydenhuoltoalan laiteyritys. Vuosina 2008–2011 Stray toimi Biomet Norgen toimitusjohtajana ja vuosina 2011–2014 Biomet Nordicin toimitusjohtajana. Stray on suorittanut biolääketieteen tekniikan kandidaatin tutkinnon ja Excecutive MBA -tutkinnon ESCP-EAP:ssa (Pariisi) ja Norjan kauppakorkeakoulussa (BI). Straylla on useita hallitusjäsenyyksiä Norjassa ja muualla Skandinaviassa, erityisesti lääke- ja digitaalisen teollisuuden aloilla.Stray on valittu kaudelle 2019–2021. Hän on riippumaton hallituksen jäsen.

Ingrid Elvira Leisner

Hallituksen jäsen

Ingrid Elvira Leisnerillä (s. 1969) on pitkä kokemus auditointikomiteoiden johdosta ja useista hallituksista, kuten Self Storage Group, Techstep, Maritime & Merchant ja Spectrum Geo. Vuosien aikana hän on toiminut Statoilissa useissa tehtävissä mukaan lukien Head of Portfolio Management Electric Power, Portfolio Manager ja Trader. Leisnerillä on kandidaatin tutkinto liiketaloudesta University of Texasista Austinista Yhdysvalloissa.
Leisner on valittu kaudelle 2019–2021. Hän on riippumaton hallituksen jäsen.

Sondre Gravir

Hallituksen jäsen

Sondre Gavir

Sondre Gravir (s. 1977) on toiminut SATSin toimitusjohtajana vuodesta 2018 lähtien. Tätä ennen hän toimi Schibsted Marketplaces -yhtiön toimitusjohtajana, Schibsted Established Marketsin varatoimitusjohtajana sekä toimitusjohtajana Finn.no:ssa, Aftenpostenissa ja Bergens Tidenessä. Gravir on työskennellyt liikkeenjohdon konsulttina McKinsey-yhtiössä. Hän on valmistunut ekonomiksi Norjan kauppakorkeakoulusta (NHH) ja hän on suorittanut MBA-kursseja kansainvälisestä rahoituksesta ja liiketoiminnasta National University of Singaporessa. Gravirilla on kansainvälistä hallituskokemusta useista Schibsted-konsernin yhtiöistä sekä hallituksen puheenjohtajana että hallituksen jäsenenä. Hän on ollut aiemmin hallituksen jäsenenä myös Frende Forsikringissä, Fædrelandsvennenissä ja Finn.no:ssa.

Gravir on valittu hallitukseen kaudelle 2018–2020. Hän on riippumaton hallituksen jäsen.

Geir Olav Øien

Hallituksen jäsen, työntekijöiden edustaja

Geir Olav Øien

Geir Olav Øien (s. 1972) aloitti Norwegianin teknisellä osastolla vuonna 1998. Hän on työskennellyt vuodesta 1991 lähtien ilmailuteollisuudessa, jonka teknisistä toiminnoista hänellä on laaja kokemus. Øien on aiemmin työskennellyt SAS Heavy Maintenancessa Oslossa sekä siviilitehtävissä Norjan ilmavoimissa Bodøssa ja Kjellerissä. Vuosina 2014–2015 hän johti Norjan teknisen alan liittoa.
Øien on valittu kaudelle 2019–2021. Hän on riippumaton hallituksen jäsen.

Eric Holm

Hallituksen jäsen, työntekijöiden edustaja

Sondre Gavir

Eric Holm (s. 1967) on työskennellyt Norwegianin palveluksessa maaliskuusta 2010 lähtien. Tällä hetkellä hän työskentelee Norwegian Cabin Services Norway AS:ssa. Holmilla on kansainvälisen turvallisuusalan tutkimuksen maisterin tutkinto Leicesterin yliopistosta. Hän on ollut Norwegian Cabin Services Norwayn hallituksen varajäsen, Parat Luftfartin puheenjohtaja ja Lufthansa Service Group Norwayn hallituksen jäsen (henkilöstön edustaja). Holm on valittu kaudelle 2019–2021.

Katrine Gundersen

Hallituksen jäsen, työntekijöiden edustaja

Sondre Gavir

Katrine Gundersen (s. 1974) toimii Norwegianin Integrated Operational Control Centressä (IOCC) Crew Trackerin tehtävässä. Hän aloitti lentoyhtiöuransa 1990-luvun lopussa. Norwegianin palveluksessa hän on ollut elokuusta 2002 lähtien. Gundersenillä on kauppatieteiden kandidaatin tutkinto Norjan kauppakorkeakoulusta (BI). Hän oli Norwegianin hallituksen varajäsen vuosina 2016–2018. Gundersen on valittu ajanjaksolle 2019–2021.

Tämä sivusto vaatii, että verkkoselaimen evästeet ovat käytössä!

Käytät tällä hetkellä helppokäyttöversiota pöytäkoneella.

Käytät tällä hetkellä pöytäkoneversiota mobiililaitteella.